Iloa eläimistä

Voi että tätä ihanaa auringon paistetta. Sitä tuntee itsekkin heräävänsä henkiin ja intoa ja energiaakin on aivan toisella tavalla kun pimeänä talviaikana. Eläimetkin tuntuvat olevan onnellisia. Meidän vanhapoika Emppukin leikki tänäkin aamuna innoissaan pitkän tovin ja ei meinannut rauhoittua ollenkaan :) Alla pieni pätkä videota Empun leikistä.


Iltapäivällä kävin myös Ellaakin moikkaamassa. Meillä oli tänään sellainen hieman kevyempi päivä. Pikku kentällä ensin tehtiin "porkkana-venytyksiä" ja sitten annoin hevosen juosta ihan vapaana kentällä. Voi mitä riemua se olikin, häntä tötteröllään ensin ravaili hienoa liitoravia ja kun oikein innostui taisi muutama pukkilaukkakin tulla. Näki että toinen nautti :) Sitten hieman kolttua päälle ja käytiin vielä pieni kävelylenkki pellon laidalla. Sillä välin oli tarhaan ilmaantunut päiväheinät, niitä olikin sitten mukava jättää heppa-rouva mutustelemaan.






Tässä on Ellan hyvä ystävä, tarha- ja tallinaapuri Säpinä.
Ja tässä on Ellan uusi tarha- ja tallinaapuri Peppi.

Kommentit